Verkot veteen ja odottamaan..

Verkkosorsastus. Johan on sana keksitty =D Sorsien kanssa vähemmän aikaa viettäneenä en päässyt tuon kyseisen sanan sisälle en sitten millään. Verkkoja taas olen isäni kanssa veteen heittänyt pienestä tytöstä saakka, joten verkko kuvaa miun mielestä hyvin tätä tehtävää. Tällä kertaa en pistänyt nokkelaa nuttua päälle niinkuin lapsena verkoille lähtiessä, vaan rohkeasti kysyin viisaammilta, että mistähän tässä oikein on kysymys.

Hassua on huomata tehneensä jotain, mitä ei tiennyt tekevänsä. Olen siis tietämättäni verkkosorsastanut. Ainakin jollain tasolla. En ehkä ihan täysin oppineesti, mutta pienesti kuitenkin. Jos olen oikein ymmärtänyt verkkosorsastaminen on pyyntö tai idean heitto jossain sosiaalisessa mediassa. Toiset sitten tarttuvat heitettyyn verkkoon, joko auttamalla tai sitten lähtemällä ideaa kehittämään vielä eteenpäin. Toisin sanoen parhaimmillaan useampi ihminen työstää ajatusta, kommentoi, ideoi, muokkaa ja kehittää. Verkko heitetään veteen, mutta miten nuo sorsat tähän liittyy? Se on vielä epäselvää..

Tätä blogia kirjoittaessani olen verkkosorsastanut tietämättäni ja tiedostaen. Ensimmäisessä, siinä tietämättäni tehdyssä, kyse oli hartauden tekemisestä. Tavanomaiseen tapaan aivoni raksuttivat tyhjää. Kunnes eteeni putkahti jostain taivas. Liekö joku heittänyt idean ilmaan, että puhu siitä mitä taivas itsekullekin merkitsee. Mitenkäs muuten mie voisin siitä puhua kuin kysymällä. Joten heitin kysymyksen Facebookkiin. Voisitko auttaa minnuu hartauden tekemisessä. Kerro miulle millainen on sinun taivaasi? Mitä taivas sinulle merkitsee? Saman kysymyksen laitoin ystävilleni tekstiviestillä. Autatko, tämä diakoni on pulassa (taas kerran). Lisävinkkinä tekstiviesteihin laitoin, et voit myös kysyä kysymyksen lapsiltasi. Millainen on heidän taivaansa? Ja kun vauhtiin pääsin, niin eihän miulle enää pelkät sanalliset vastaukset riittäneet. Heitin verkkosorsastusverkon naisten ryhmän naisille. Maalatkaa mitä värejä teidän taivaassanne on. Leikatkaa värien päälle kuvia ja/tai sanoja, tehkää kollaasi taivaasta. Naiset ottivat haasteen vastaan. Ihanat naiset!

Oliko tämä oikeaoppista verkkosorsastusta, sitä en tiedä. Ystävät, lapset ja naiset auttoivat "materiaalin" kasaamisessa, mutta valmis tuotos on käsialaani. Taivas-hartauden tekemiseen osallistuneista nuorimmat olivat viisi vuotiaita, vanhin lähempänä 60 vuotta. Valokuvat ovat omia otoksiani. Mutta hartauden teko tällä tavalla oli kerta kaikkisen ihanaa. Se otti aikaa, mutta samaan aikaan olin innostunut. Innostunut näkemään sen mitä yhdessä saamme aikaiseksi. Miten paljon se antaa jo tekovaiheessa ja miten hyvältä tuntuu nähdä: tuo osa on minun tekemääni ja tuo sinun, mutta katso miten hyvä niistä tuli yhdessä.

Millaista sitten oli tehdä tietoinen verkkosorsastus. Tekemällä tekeminen ei aina ole helppoa. Sen huomasin tässäkin. Ajatuksena oli saada tarpojanuoret suunnittelemaan Facebookissa yöretkeä. Olin tehnyt yöretkelle oman tapahtuman ja sinne oli kunnianhimoisena tavoitteena saada nuoret aktiivisesti heittämään ajatuksia retken ohjelman, varusteiden ja ruokailujen suhteen. Hiljaista oli kuin huopatehtaalla. Eikö face olekaan enää se ykkösjuttu nuorten keskuudessa? Eivätkö he siellä enää roikkukaan alvariinsa? Vai oliko vain niin, että valmiille on hyvä tulla, kyllä Saija yöretken puukkaa valmistella vaikkei mitään kommentoitaisikaan.. Ei auttanut kuin ottaa oveluus kehiin. Koloillassa laitoin nuoret kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä suunnitteli ohjelman aikatauluineen, toinen ryhmä ruokalistan tarvikkeineen ja kolmas listasi sekä henkilökohtaiset varusteet että yhteiset varusteet. Ja sitten tapahtui ihme. (Juu eivät vielä kommentoineet, se ei ollut vielä se ihme). Ihme oli se, että mie sanoin nuorille että ottakaa puhelimet esille ja menkää faceen. Ai siis oikeesti? Saadaanko me ottaa kännykät esille?? Juu saatte, nauttikaa tästä hetkestä, tämä ei tule toistumaan usein. Kirjatkaa sinne yöretken tapahtumaan  oman ryhmän kirjaukset. Teillä on viikko aikaa kommentoida toistenne suunnitelmia ja listoja. Käykää keskustelua, muokatkaa, ehdottakaa, täydentäkää.. Huopatossutehtaalla hiukan vilkastuttiin, mutta eipä sitä iloa pitkään kestänyt. Edelleenkin varustelistat ovat vajavaisia, lounaaksi syömme vain nuudeleita ja vapaata on melkein koko yöretki.

Mitä tästä opin. Väkisin ei verkkosorsasteta eikä aktivoida ihmisiä yhteiseen tekemiseen. Sen täytyy lähteä ihmisistä itsestään, ei miun sanomisella tai käskyttämisellä. Mutta ihmisten itsensä lähtiessä mukaan, tällainen tapa tehdä yhdessä on ihan mieletön juttu. Hauskaa, luovaa, idearikasta. Erilaisia näkemyksiä tuottavaa. Eikä tämä ole pelkästään odottamista, mitä verkoista tulee, se on myös aktiivista kanssakäymistä. Ehkä ennemminkin nuotan vetämistä, yhdessä.